Kuva: Antti Luostarinen

Katso myös

EU:n nuorisotoimintaohjelma Youth in Action: Ryhmätapaamiset

Eurooppalainen vapaaehtoispalvelu EVS

Valerija Lapina tahtoo kulttuuritulkiksi

EVS-vapaahtoisvuosi Makedoniassa näytti Valerija Lapinalle uuden suunnan. Hän haluaa auttaa ulkomaalaistaustaisia nuoria integroitumaan Suomeen.

Valerija Lapina ei jäänyt nuolemaan näppejään, kun Taideteollisen korkeakoulun ovi ei avautunut valokuvauksen opintoja varten. Hän lähti venäjänkielisten nuorten TOK-järjestön kautta EVS-vapaaehtoiseksi (European Voluntary Service) Makedoniaan, josta palasi uusien tulevaisuudensuunnitelmien kanssa.

– Haluan tehdä töitä nuorten kanssa, edistää eri kulttuureista tulevien vuoropuhelua ja auttaa ulkomaalaistaustaisia nuoria integroitumaan Suomeen, Valerija kertoo.

Kokemus uuteen kulttuuriin sopeutumisesta on 28-vuotiaalle sosionomiopiskelijalle syvästi omakohtainen. Hän muutti 11-vuotiaana perheensä mukana Venäjältä Suomeen ja aloitti heti ummikkona suomenkielisellä luokalla.

Silmät aukesivat Strugassa

– Makedoniassa sain etäisyyttä myös itseeni ja pystyin käsittelemään Suomeen muuttamisen aiheuttamia pikkukomplekseja, Valerija hymähtää.

Hän vietti vuonna 2006 yhdeksän kuukautta EVS-vapaaehtoisena Makedonian Strugassa. Pikkukaupunki sijaitsee aivan Albanian rajalla, joten siellä asuu paljon albanialaistaustaisia nuoria. Valerijan tehtävä oli yhdessä toisten EVS-vapaaehtoisten kanssa lisätä eri nuorisoryhmien välistä yhteisymmärrystä. Heidät otti vastaan paikallisten nuorten muodostama Youth Forum Eye -järjestö.

Ristiriitoja albanialais- ja makedonialaistaustaisten nuorten välillä on Strugassa paljon. Siksi esimerkiksi koulua käydään kahdessa vuorossa. Valerija ja toiset EVS-vapaaehtoiset alkoivat järjestää siivoustalkoita koulun pihalla ja houkutella nuoria yhteisiin leikkeihin. Lisäksi he pystyttivät tanssikoulun ja alkoivat opettaa nuorille latinotansseja.

Pienin askelin

Valerija myös matkusti strugalaisnuorten kanssa Bosniaan, jonne nuoret kuudesta Balkanin maasta kokoontuivat Youth in Action -ryhmätapaamiseen purkamaan Balkanin sotien itseensä jättämiä jälkiä.

– Yritimme saada tunteet esiin. Halusimme käsitellä sotaa ilman vihaa, Valerija selittää.

Bosnian matka oli siihen osallistuville strugalaisnuorille ensimmäinen kosketus oman pikkukaupungin ulkopuoliseen maailmaan ja siksikin jännittävä. Sittemmin yksi matkaan osallistuneista tytöistä on lähtenyt opiskelemaan arkkitehtuuria Wieniin ja erästä poikaa Valerija on auttanut hakeutumaan EVS-vaihtoon Suomeen.

– Saimme aikaan pieniä asioita ja ryhmien välistä lähestymistä. Aiemmin kuvittelin, että voisin muuttaa koko maailman. EVS-kokemusteni myötä tajuan, että pienet askelet ovat tärkeitä, Valerija kertoo.

Kuin veljiä keskenään

Valerija on tehnyt Laurea Ammattikorkeakoulun opintoihinsa liittyvän harjoittelun CIMOssa ja osallistunut Makedoniasta palattuaan myös Youth in Action -ryhmätapaamiseen Turkissa.

Turkkiin Valerija matkusti yhdessä kolmen venäjää ja kolmen suomea äidinkielenään puhuvan nuoren kanssa. Keramiikkatyöpajassa pohdittiin kulttuuritaustaan ja toisen kohtaamiseen liittyviä kysymyksiä yhdessä kreikkalaisten, englantilaisten ja turkkilaisten nuorten kanssa.

– Youth in Action -ohjelma on hyvä tapa kommunikoida nuorten kanssa. Kun lähdetään nuorten omista ideoista, he myös ottavat paljon vastuuta.

– Meidän EVS-vapaaehtoisten kesken vallitsee eräänlainen veljeys. Tunnistamme toisemme ja ymmärrämme toisiamme missä tahansa kohtaamme.